Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan oma lehti Sanctus Henricus 3/2022 on luettavissa netissä pdf-muodossa. Napsauta tästä tai kansikuvaa, niin pääset lukemaan tuoreinta Sanctusta. |
Pyhän Henrikin kateraaliseurakunnan seurakuntasalin keittiön vesivahinkoremontti edistyy hienosti. Monet seurakuntalaiset ovat kyselleet remontin etenemisestä, joten julkaisemme pienen raportin ja joitakin kuvia. Remontti on kokonaisuudessaan sujunut poikkeuksellisen hyvin. Urakoitsijana toimii Mäntsälässä kotipaikkaansa pitävä yritys Rakvetas Oy. Remontin vastuuhenkilönä on yrityksen omistaja Teuvo Taskinen. "Olen saanut seurata remontin edistymistä isä Jean Clauden apuna aivan sen alusta lähtien ja kaikki on mennyt todella hienosti," kertoo Heikki Kymäläinen. "Urakoitsija on tehnyt remonttia vastuullisesti ja hienolla asenteella, seurakuntasalin olemusta ja luonnetta kunnioittaen. On ollut ilo seurata heidän työtään." Remontti on nyt loppusuoralla. Kalusteasennukset ovat pitkällä ja remontti valmistuu maaliskuun aikana. Keittiöremontin lisäksi samassa yhteydessä seurakuntasalin seinät maalataan ja lattia hiotaan ja lakataan. Saamme käyttöömme uudenveroisen seurakuntasalin, mikä on meille iso kiitosaihe. Jäämme vain odottamaan koronanjälkeistä elämää. Kuvat: Heikki Kymäläinen
Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan seurakuntasalissa on tapahtunut vesivahinko, joten valitettavasti seurakuntasali on toistaiseksi poissa käytöstä. Lisätietoja seurakuntasalin keittiössä tapautuneesta vahingosta löytyy täältä.
Kristuksen ruumiin ja veren juhlan emerituspiispa Teemu Sipon sunnuntaina 23. kesäkuuta viettämää päämessua ei valitettavasti pystynyt seuraamaan katedraaliseurakunnan nettilähetyksenä, sillä lähetyksestä vastaava kone oli sammunut sähkökatkon takia. Pahoittelemme tapahtunutta ja selvittelemme mahdollisuutta, että kone jatkossa kytkeytyy päälle automaattisesti, kun sähköt palautuvat, ettei vastaavaa pääsisi tapahtumaan uudestaan. Tarkoitus on, että ainakin sunnuntain päämessu lähetetään suorana nettilähetyssivun kautta.
Sunnuntain päämessu päättyi sakramenttikulkueeseen ja adoraatioon katedraalin pihalla. Lisää kuvia löytyy Katolinen.net'in sivuilta.
Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta aloittaa joulun perhemessun musiikkiosuuksien harjoitukset adventin 1. sunnuntaina, eli 2. joulukuuta.
|
UutisiaTämä on seurakunnan uutissivu. Aiemmat
March 2023
HakuKirjoita hakusana alla olevaan laatikkoon.
Haku koskee koko henrik.katolinen.fi -sivustoa, ei vain uutisia. Erittelyt
All
|