Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan oma lehti Sanctus Henricus 3/2022 on luettavissa netissä pdf-muodossa. Napsauta tästä tai kansikuvaa, niin pääset lukemaan tuoreinta Sanctusta. |
Koronaepidemian leviämisen estämiseksi ja ihmisten terveyden turvaamiseksi tehdyt rajoitukset päättyvät Helsingin hiippakunnassa huhtikuun loppuun mennessä.
Seurakuntien toiminnassa palataan taas normaaleihin käytäntöihin. Edelleen kuitenkin kannustetaan pitämään huolta käsi- ja yskimishygieniasta ja olemaan tulematta kirkkoon, jos on koronalle tai muille helposti leviäville taudeille tyypillisiä oireita. Tästedes velvollisuus osallistua (paikan päällä) messuun sunnuntaisin ja velvoittavina juhlapyhinä on taas voimassa. Erilaisiin riskiryhmiin kuuluvien voi kuitenkin olla tarpeen edelleen välttää niitä messuja, joissa yleensä käy eniten ihmisiä. Lisätietoja voi kysyä omasta seurakunnasta.
Helsingin katolisessa hiippakunnassa seurataan viranomaisten antamia ohjeita koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Sunnuntaivelvollisuudesta on edelleen vapautus, mutta on tärkeää pyhittää lepopäivä esimerkiksi seuraamalla messua netistä, rukoilemalla, lukemalla Raamattua tai jollakin muulla tavalla.
Helsingin hiippakunnan yleisiä ohjeita messuihin osallistumisesta 1.6.2020 alkaen toistaiseksi
Miten pääsen messuun?
Miten toimin kirkossa?
Miten muita sakramentteja vietetään?
Ohjelma:
Neitsyt Marian taivaaseenottamisen messu keskiaikaisessa Pyhän Laurin kirkossa klo 11. Messun jälkeen lounas Vivamossa ja sen jälkeen Marian hartaus, lähtökahvit ja kotiin paluu. Seurakunnan bussi lähtee Henrikin kirkolta klo 9. Edestakaisen matkan hinta 15 euroa maksetaan bussissa. Lounas Vivamossa maksaa 10 euroa ja alle 12v lapsille 5 euroa. Ilmoittautumiset Henrikin pappilaan p. 09 637853 tai sähköpostilla henrik@katolinen.fi viimeistään 12.8.2019. HUOM! Myös omalla autolla Vivamoon tulevat ilmoittautuvat pappilaan ruokailun järjestämiseksi! Takaisin Helsingissä olemme viimeistään klo 17. Sunnuntaina 16. kesäkuuta 2019 tehtiin jokavuotinen pyhiinvaellus piispa Henrikin surmapaikalle Köyliöön. Messun Kirkkokarilla vietti hiippakunnan asiainhoitaja, katedraaliseurakunnan kirkkoherra Marco Pasinato yhdessä isä Anders Hambergin (vas.) ja isä Nguyen Toan Trin kanssa. Lisää kuvia pyhiinvaellukselta löydat kuvakoostesivulta.
|
UutisiaTämä on seurakunnan uutissivu. Aiemmat
March 2023
HakuKirjoita hakusana alla olevaan laatikkoon.
Haku koskee koko henrik.katolinen.fi -sivustoa, ei vain uutisia. Erittelyt
All
|